maanantai 24. tammikuuta 2011

Rakkautta ja piikkilankaa

Ja täällä ollaan taas. Olisihan se pitänyt arvata. Henkilö, jonka takia jätin rakkaani SEURUSTELEE. Vittu. 

Seurustelin Jannen (nimi muutettu) kanssa 1,5 vuotta ja erosimme n. kaksi kuukautta sitten. Syksyllä aloitin uuden koulun ja siellä tutustuin Rikuun (nimi muutettu). Ja sitten ihastuin Rikuun. 
Vaikeutemme Jannen kanssa juontui viime kesään, kun pelkäsin olevani raskaana. Sen jälkeen tuskin harrastimme seksiä. Aloimme erkaantumaan toisistamme ja uuden kouluni takia emme voineet nähdä usein. Ja kaukosuhteet nyt ei yleensä toimi (varsinkaan jos kilometrejä on yli 200 kuten meillä). Me saimme kuitenkin sen toimimaan suhteellisen pitkään. Mutta sitten tuli Riku. Ja ne kohtalokkaat pippalot.  

Olimme yhden toisen vuoden opiskelijan Emilian (n.m) tupareissa ja päädyimme Rikun kanssa nukkumaan samalle matolle, koska muut nukkumapaikat oli jo varattu. Minä, Riku ja Emilia nukuimme matolla siten, että Riku oli meidän välissä. Meillä oli yksi tyyny ja kaksi peittoa. Tyynyn annoimme Rikulle ja nukuimme Emilian kanssa hänen kainalossaan. Katsoimme elokuvaa ja Emilia sammui aika nopeasti elokuvan alettua alkoholin takia. Kun pidin päätäni Rikun rinnalla nähdäkseni paremmin elokuvaa, hän alkoi silittelemään ja leikittelemään hiuksillani. Sen jälkeen hänen kätensä laskeutui niskaani ja siitä selkääni. Selästä hän liu'utti kätensä takaisin hiuksiini ja siitä kasvoilleni. Hän kosketteli ensin otsaani, sitten silmäluomiani, nenääni ja lopuksi huuliani. Riku leikitteli myös korvanlehdelläni. Se oli ihanaa. Rikun kainalossa oli ihana nukkua. Tunsin oloni turvalliseksi. 

Aamulla oli tavallinen krapulapäivä. Tilasimme pizzaa ja kävin Rikun jälkeen suihkussa. Edellisenä iltana minulla oli päälläni sininen toppi, musta lyhyt hame, harmaat villasukkahousut ja lyhyt harmaa takki. Suihkun jälkeen puin mustan pitkähihaisen jonka otin mukaan ja hameen, mutta en sukkiksia, koska en jaksanut kiskoa niitä nihkeää ihoani vasten. Suihkun jälkeen aloimme katsomaan taas leffaa. Tällä kertaa minä, Riku ja Emilia olimme sängyllä ja viimeski sängylle sammuneet olivat lattialla. Riku oli taas minun ja Emilian välissä, ja minä olin kaikista taaimmaisin meistä. Olin kyljelläni ja nojasin leuallani Rikun olkapäähän, jotta näkisin taas. Yhtäkkiä kesken elokuvan, Riku laski kätensä paljaalle reidelleni ja alkoi silittelemään sitä. En ollut ajatellut edellistä yötä ''sillä tavalla'', koska Riku oli hyvä ystäväni. Häkellyin tästä reiden silittämisestä. Jäimme Rikun kanssa vielä illaksi Emilialle auttamaan siivoamisessa. Yhdessä vaiheessa iltaa Riku piti päätään sylissäni ja silittelin hänen hiuksiaan. Yhtäkkiä hän suuteli kättäni. Ajattelin sen olevan vain ystävällinen pusu. Kaikki kuitenkin muuttui seuraavana viikonloppuna... 

Oli kouluni Halloween bileet yhdellä Iinalla. Juhlissa oli hauskaa ja en muista koska olisin viimeksi nauranut niin paljoa. Illan aikana minusta ja Rikusta otettiin ns. ''pusukuva'', jossa molemmat vitsillä pistimme huulet törölle. Kuvaaja kuitenkin käski meidän mennä lähemmäs toisiamme ja Rikun huulet osuivat suunpieleeni. En ajatellut sitä ns. ''suudelmana'', koska olemme niin läheisiä ystäviä ja minähän seurustelin. Illan mittaan Riku puhui tämän Joelin kanssa joka otti meistä sen kuvan. He puhuivat minusta. Kuulin kun Joel kysyi ''Why is she sitting alone?''. (He keskustelivat englanniksi koska Joel on virolainen.) Riku ja Joel katsoivat kuvia kamerasta, ja kun pusukuvamme tuli he keskustelivat jotain ja kuulin Joelin sanovan ''But she's kissing you back''. Myöhemmin illalla kun minä katsoin kuvia, Joel tuli viereeni ja pyysi saavansa kameran jälkeeni. Hän jäi hetkeksi katsomaan kuvia viereeni ja kun pusukuvamme tuli, hän näytti peukkuja. Sitten hän kysyi minulta, että tykkäänkö Rikusta. Sönkkäsin jotain epämääräistä englanniksi, että en tiedä ja en usko. Olin niin hämmentynyt kysymyksestä. 

Loppuillasta kun istuin sohvalla Riku makasi pää sylissäni, hän yhtäkkiä pussasi poskeani. En taaskaan ajatellut sen olevan mitään, koska hän oli juuri pussaillut kaverimielessä Emilian kanssa. Myöhemmin kun istuimme toisella sohvalla, hän makasi taas pää sylissäni. Siinä juttelimme ja silittelin hänen hiuksiaan. Samalla tavalla kuin edellisenä viikonloppuna.  Yhtäkkiä hän nosti kätensä ja painoi pääni hänen kasvojaan kohden. Suudelma. Sen jälkeen hän kysyi, nukkuisinko hänen kanssaan patjalla ja vastasin myöntävästi. 
Kun makasimme patjalla, Riku alkoi silittämään selkääni työntäen kätensä paitani alle. Yhtäkkiä hän sanoi ''Sekunti''. Kysyin ''Mitä sekunti?''.  
Riku: Etkö huomannu?
N: Ai mitä? 
Riku: Avasin sun rintsikat. 
En ollut todellakaan huomannut mitään, koska minulla oli halterneck-tyyliset rintaliivit ja ne olivat hiukan löysät selästä. Nousin nopeasti laittamaan ne takaisin kiinni. Loppujen lopuksi Riku sai laittaa ne kiinni, koska en itse saanut. 


Kun menin takaisin makaamaan patjalle selkä Rikuun päin, hän alkoi kutittamaan minua niin paljon, että käännyin hänen suuntaan. Ja siitä se sitten lähti. Pusu. Siitä se yltyi pikku hiljaa kiihkeäksi suutelemiseksi. Sillä hetkellä en ajatellut Jannea ollenkaan ja annoin vain hetken viedä. Sain pitkästä aikaa sitä läheisyyttä mitä olin kaivannut Jannen kanssa. Jannen kanssa se kiihko oli jo laskenut ensimmäisen vuoden aikana ja emme olleet nähneet viikkoihin. Olisimme varmasti harrastaneet seksiä Rikun kanssa, jos huoneessa ei olisi ollut kahta sammunutta ihmistä meidän lisäksemme ja kämpän omistaja Iina aina välillä tuli käymään huoneessa. Rikun ja minun välisen tilanteen jännittävyyttä lisäsi Iinan huoneessakäynnit. Aina kun Iina astui huoneeseen, lopetimme ja esitimme nukkuvamme. Kun Iina poistui, aloitimme taas. Riku veti minut monesti päälleen ja vuorotellen olimme päällekkäin. 


Aamulla olimme kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kuitenkin tajusin yön jälkeen, että en voi jatkaa enää Jannen kanssa. Meillä ei voinut mennä hyvin, jos teen tälläistä muiden ihmisten kanssa. Ja olin aivan kusessa Rikuun. Seuraavana torstaina menimme tauolle Jannen kanssa. Perjantaina olin aivan rikki koulussa ja Riku sanoi arvaavansa mitä oli tapahtunut. Seuraavan viikon perjantain ja lauantain välisenä yönä puhuimme pari tuntia Rikun kanssa puhelimessa ja pääsimme samalle aaltopituudelle. Huomasimme, että meille oli käynyt elämässä ja seurustelussa samankaltaisia asioita. Tuntui, että meistä olisi voinut tulla jotain. Siitä sitten pari kuukautta ns. ''säädimme'' käymällä leffassa jne. Kuitenkaan mitään sen vakavampaa tullut. Uskoni Rikuun kuitenkin horjui pariin otteeseen, kun hän ilmoitti, että saattaisi palata yhteen exänsä kanssa. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut heidän välillä. 

Luokkamme pikkujouluissa säädimme taas ja seuraavana päivänä tunsin olevamme askeleen lähempänä seurustelua. Riku soitteli minulle päivittäin ja juttelimme niitä näitä. Se oli ihanaa. Jannen kanssa puhuimme ehkä koko seurustelun aikana alle 10 kertaa puhelimessa. Tuntui ihanalta, kun joku välitti ja jaksoi soitella minulle. 
Yhtenä perjantaina Riku soitti minulle ja kysyi voisiko tulla yöksi, koska hän ei päässyt enää kotiinsa millään. Junia ei kuitenkaan kulkenut enää minun asuinkunnalleni, joten hän kyseli muilta nukkumapaikkaa. Sunnuntaina puhuimme mesessä ja sain selville, että hänellä saattaisi olla joku kenestä hän on kiinnostunut. Maanantaina hän kertoi päässeensä yöksi yhdelle Rosalle. Keskiviikkona he seurustelivat. 


En ole koskaan tuntenut itseäni yhtä tyhmäksi. Syytän itseäni tästä. Riku oli sanonut monesti, ettei hän osaa olla yksin. Tuntuu, että saattaisimme olla yhdessä jos olisin vain rohkeasti kysynyt missä menemme. Riku kyllästyi minuun. 
Ja tämän takia pilasin pisimmän seurustelusuhteeni. Ainoan KUNNOLLISEN seurustelusuhteeni. 


Tässä tälläinen hehtaaripostaus rakkauselämästäni viime aikoina, toivottavasti jaksatte lukea. Tosin kukapa tätä blogia edes lukee.

2 kommenttia:

  1. Mulla on ihan sama juttu, olin raskaana ja sen jälkeen ei ole pahemmin seksi kiinnostanut.
    Kummallista.

    Ja lohdutuksen sanana; Miehet on sikoja, niiden sydän sijaitsee nivusissa ja eivät he ajattele mitään naisen kannalta. Pitäs silti vaan yrittää kestää niitä...

    Jaksamisia toivottelee Lucy <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon! <3
    Oot kyllä oikeessa. Välillä sitä vaan menettää uskonsa kunnollisiin miehiin ja muihin taruolentoihin. Men. You can't live with them, but you can't live without them .

    VastaaPoista