Ja musta kirjani avautuu jälleen.
Minulla on ikävä. Elämäni suurinta rakkautta jonka pilasin itseinholla ja valheilla.
Vihaan itseäni.
Rakastan Sinua.
Pelkoni raskaudesta pilasi terveyteni, mielenrauhani. Pelkäsin sitä liian monta kertaa. En ollut tarpeeksi sinulle; en tyydyttänyt tarpeitasi itsekkyyteni ja pelkoni vuoksi. Voi miten herkästi pieni mieli järkkyy...Liian helposti. En kestä stressiä, ainakaan siinä mielentilassa. Se oli liikaa.
Viime päivinä en ole syönyt juurikaan mitään. Vatsani kurnii, mutta ei. Itsehillintää.
En syö, ei tule pahaaoloa, en oksenna. Pelkään oksentamista. En ole oksentanut vuosiin.
Viime aikoina syömisestä minulle tuli pahaolo. Se iski aina illalla ennen nukkumaan menoa ja pilasi yöuneni. No, enpä muutenkaan paljoa nukkunut... Mutta sen vähän se pilasi. Se seurasi minua aamulla, mutta kouluun mennessäni se oli poissa. Illalla kun tulin kotiin, se alkoi vaanimaan minua. Se opetti: älä syö, ei tule pahaaoloa. Nykyään minulla ei ole pahaaoloa. Syön vasta aina kun on pakko. Silloinkin hedelmiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti