My Dear Little Black Book...

...tästä alkaa kisani vaakaa vastaan.

Vihdoinkin sain aloitettua kauan suunnittelemani blogin. Syy, miksi en aloittanut aiemmin oli pelko. Pelko, että rakkaimmat ihmiseni löytävät tämän. Mutta olenkin viisaampi kuin he. Kirjoitan blogia anonyymina, jolloin en voi satuttaa heitä... eivätkä he minua. 

Olen turhamainen, pinnallinen, itsekäs. Ennen kaikkea pinnallisen itsekäs. Syytän aina muita omista virheistäni, enkä suostu oppimaan niistä. Olen hirveä ihminen. Ajattelen pahaa parhaista ystävistäni vain oman ulkonäköni takia. Olen säälittävä. Pelkuri. Olen kateellinen. Kadehdin kaikkia minua laihempia. Lihava ja ruma. Varsinkin ne. Tästä alkaakin minun tarinani... 

Olen aina ollut pyöreä, mutten ylipainoinen. Ystäväni ovat kuitenkin aina olleet laihempia kuin minä, joten näytän valtavalta heidän vierellään. Parhaimmillani painoin jopa 60kg ja olin vain 156 cm pitkä. Voitte kuvitella, miltä se tuntui. 10cm pidempänä se ei olisi ollut mikään iso juttu, mutta tuon mittaisena se oli hirveää. Olen siitä lähtien yrittänyt laihduttaa enemmän tai vähemmän tuloksetta, koska söin niin paljon makeisia ja join limuja. Tuolloin olin 12-13-vuotias. Pahimmat teinivuoteni ja voitte arvata ettei painonu auttanut asiaa...

Kuitenkin, kahdeksannen luokan keväällä olin laihtunut 5kg huomaamattani. Olin iloinen ja sain osan elämäniloani takaisin. Tuntui, että kiloja vain katosi. 

Kesällä, kun punnitsin itseni vaaka näytti 50-52 kg. Olin haltioissani. 50 kg oli silloinen tavoitepainoni. Syksyllä painoni oli yhtäkkiä 48 kg ja olin enemmän haltioissani kuin koskaan ennen; vihdoin olin kevyempi kuin laihemmat ystäväni! 

Nyt olen n. 12-15 kg kevyempi kuin seitsemännellä luokalla ja 2-3 cm pidempi. Olen laihtunut laihduttamatta. Tai, alitajuisesti laihdutan, halusin tai en, mutta olen laihtunut. Nykyään painoni on 46-49 kg:n välillä.

Kuitenkin, yhtäkkiä aloin kammoksumaan sitä, että vaaka näyttäisi 49 kg. Se kuulostaa kamalalta! 45 kg on tähtäimeni... 

Ystäväni sanovat minua pieneksi, mutta se johtuu vain pituudestani. LYHYYS JA PIENUUS OVAT KAKSI ERI ASIAA!!! Mikseivät he huomaa sitä?! 

Minun motivaationi laihuuteen on upea ranskatar Audrey Tautou. ♥ 

Kuinka ihanaa olisi olla niin pieni?

Ennen, olin sitä mieltä, että naisessa on oltava muotoja, mutta ei kukaan mies minua ikinä katsele. He katselevat vain laihoja kavereitani. Eivät minua. Olen vain se lihava iljetys kauniiden ja laihojen ystävieni vieressä, joka imee heidän kaunista energiaansa, osaamatta käyttää sitä itseensä. Nykyään, tahdon luitteni näkyvän kuin Audrey Tautoulla!! 

Solisluuni näkyvät jo, mutta haaveilen rintalastani näkyvän. Se näkyy jo vähän, mutta ei tarpeeksi. Tiedän, on sairasta ihannoida tätä ''väärää naisihannetta'', mutta minkä itselleni voin... Kauneusihanteeni on alkanut kuihtumaan silkan kateuden ja ulkonäköpaineiden takia. Pidin itseäni aina terveenä ja en koskaan uskonut alkavani tähän. Olenko sairas?

Eniten ulkonäössäni minua sapettaa takamukseni (REIDET!!) ja pyöreät kasvoni.. Kasvoni olisivat edelleen pyöreät vaikka laihtuisin tästä 10kg!! Syytän isääni siitä. Tahdon kapeat kasvot! Näytän aina tukevalta kasvojeni takia.